
Soivasta maasta
Tontin maaperää viljeltiin laulaen jo 1940-luvulla.
Laulukaskaan tilat sijaitsevat historiallisen Tapanilan puutaloalueen sydämessä.
Talon pitkäaikaiset asukkaat, Aleksandra ja Aleksi Jolkin, olivat Suistamolta saapuneita karjalaissiirtolaisia. He harjoittivat tontilla maanviljelyä ja myivät kukkia Lahden torilla. Koko tontti tuli olla viljelysmaata, eikä mitään jätetty nurmikolle. Vanha naapuri kertoo, että Aleksandralla oli tapana laulaa aina työtä tehdessä.
1800-luvulla tontti oli metsää. Myöhemmin on selvinnyt, että alueella oli jo silloin asutusta. Löydettiin jälkiä metsämökistä, jonka asukkaat työskentelivät yhteistyössä luonnonhenkien kanssa. Ystävyyden ylläpitämiseksi he veivät säännöllisesti maitoa saman kiven juureen.